keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Loma, hyvä vai huono idea?

Hemuli vietti viime viikon sitä kuuluisaa klippaus lomaa, kun koulun jälkeen hinauduin klippaamaan sen 3-4h päivä ei enää paljoa napannut lähteä ratsastamaan. Ollaankin Hemulin kanssa sovittu että jos toista ei huvita niin sitten ei mennä, mielummin vapaa kuin pahalla tuulella vääntäminen. Perjantaina saatiin klippaaminen päätökseen, ystäväni Ellu oli mukana viimeistely urakassa kun tehtiin kainalot ja kaulan liittymä. Kaunishan tuo tuskin on, minun ensimmäinen koko otuksen ajelu ja vielä huonolla koneella mutta toimii! :D


Taas on näitä puhelimella otettuja hirvityksiä, mutta minkäs teet kun yksin olet aina tallilla... Hemulin kuvaaminen on haasteellista muutenkin, kännykkää kun kaivaa tai nostaa sen kameran kaulalta esiin tulee tyyppi siihen nenän eteen pällistelemään :D

Maanantaina olin sitä mieltä että kyllähän minä tuon selkään nousen, lomaa tai ei alla, mennään pellolle ravailemaan ja sitten pihatielle loppukäynneille. Hemulillahan ei ole ollut kuolaimia raspauksen jälkeen suussa, se oli herran mielestä ihan kamalaa. Jo alkukäynneissä se veteli naamaa alas ja sivuille ja aina kun yritin komentaa alkoi pukittelu. Käynnissä! Ei muuta ku talliin hakemaan juoksutusliina että nyt puretaan virtaa! Ja sitä sitten olikin...









 Virtaa riitti reilu puoli tuntia, sitten tulikin reippaan pukkisarjan päätteeksi hieman äkkikäännös toiselle ja pyllähti lumeen! Ei näyttänyt sattuvan, uusi pukkisarja vaan perään. Provosoin oikein riehumaan ja jätin jalustimet alas ;)

Tiistaina olin hieman viisaampi, varauduin jo juoksuttamaan ennen ratsastusta, onneksi. Sieltä sitä virtaa taas löytyi, yritettiin kävellä pellolle niin ukko vaan leijuu vieressä... Olisko aihetta laittaa klinikalle reklamaatiota ruunauksesta? :D Riekkuminen tosin jäi tällä kertaa kahteen kierrokseen, sitten vaan lompsoteltiin. Kiipesin sitten selkään, käynnissä ja ravissa keskityttiin vain siihen suun käyttöön ja toimintaan. Puolen tunnin tekemisen jälkeen sieltä löytyis taas se oikea Hemuli, suu toimi ja aivotkin :) 

Tänään tallille saatiin se eristetty vesikuppi, ei enää jäätyneitä vesiä! :) Todella kiva kun ulkona lämpötilat ihan nollassa, elän toivossa että se alkaisi taas pakastamaan. 

Hemuli sai tänään matolääkkeen ja aloitettiin psyllium kuuri, kaiken karvan alta löytyi hieman solakka mies. Näillä alkuun, perjantaina haen pari säkkiä läskistymis rehua (ei virtaa enää kiitos) ja täytyy laittaa se luserni säkki nyt syöttöön :) Loppuviikko puretaan virtoja ja mietitään taas asiat kuntoon, ensi viikolla olisi tarkoitus suunnata maneesille treenailemaan, tänään laitoin kopin kuntoon, nyt ei pitäisi ovet jäätyä kiinni! :D

torstai 22. tammikuuta 2015

Hevoseni on diiva.... tai ainakin luulee olevansa

Ehdotin Hemulille jos oltaisi menty sisälle jatkamaan klippaus hommia, tällaisen ilmeen sain vastaukseksi :D


tiistai 20. tammikuuta 2015

Ulkoilukuvia


Tänään oli toinen päivä klippauksen parissa ja sain selän leikattua loppuun, nyt puuttuu enää kaula ja maha :) Uskollinen koneeni kyllä alkaa jo hyytymään, kerran yritti jopa esittää kuollutta. Kirosin jo että mistä saan jonkun ajelemaan pelkän kaulan ja mahan jos tämä oli nyt tässä! :D

En saanut hyviä kuvia sisällä, yritin ottaa niitä myös linssinsuojus kiinni ja mietin vain että miksei asetukset toimi... Tyytykäämme siis ulkoilu kuviin :)


Hemuli pääsi ulkoilemaan sitten uuden takin kanssa, uuden ja puhtaan joka piti heti marinoida kakassa. Kiitos.

Hemulilla on tarhassa vesisäiliöstä tehty heinäastia, ei tarvitse maasta syödä mutakeleillä ja tähän saa viritettyä myös heinäverkot. Huomenna vien pojulle eristetyn vesiastian, otin tekovaiheessa kuvia joten laitan tännekin sitten ohjeet, mikäli joku tarvitsee :)


maanantai 19. tammikuuta 2015

Klippaus aloitettu


Tänään se sitten koitti, päivä jolloin Hemulin oli aika luopua karvoistaan! Tässä vielä meidän lähtötilanne, talvikarvaa oli melkoisen paksulti ja sekin päässyt aamulla kastumaan. 


 Vielä ehtii huutaa kavereita apuun kun pieni poni on viety yksin seisomaan talliin...


Kavereita ei kyllä tullut, mutta neljän tunnin operaatio tuli! Operaatioon lähdettiin spanielini vanhalla Moser Rex 1230 koneella, eli pieni kone mutta taattua saksalaista laatua. Aloitettiin ensin niin että kone päälle ja porkkana suuhun. Sitten hivelin koneella, surisin, porkkanaa. Kone seinään ja vain painelin tärisevää konetta ja porkkanaa. Hemuli ei kyllä välittänyt yhtään, seisoi vain :D 

Ensin vedin pitkällä terällä myötäkarvaan kahteen kertaan läpi, sitten aloin vastakarvaan ja sitten vielä kaksi kertaa myötäkarvaan lyhyeksi. Olipahan operaatio, neljä tuntia ja tämän sain aikaiseksi kahdelle puolelle:




Valmista ei siis saatu tänään :D Keskiviikkona jatkuu kaulan ja selän tekemisellä ja torstaina mahan ajelulla. Perjantaille jää sitten kainalot ja muut hankalat paikat kun saan kaveria apuun :) 

Olipahan urakka, eikun loimet niskaan ja ukko ulos syömään! :)

perjantai 16. tammikuuta 2015

Klinikalla vihdoin ja muutto!

Täällä me ollaan, hengissä ja uuteen talliin muuttaneina :) Eilen torstaina hilpaistiin tallille jo kahdeksan aikaan pakkaamaan loput tavarat kyytiin ja valmistelemaan Hemulia kuljetukseen. Putsit, bot-suojat ja pintelit, loimi niskaan ja uusi riimu päähän.




Keskiviikkona haettiin oma koppi 3h ajomatkan päästä, oli se sen arvoista kyllä, nyt on oma kuljetin kun liikutaan :) Pientä remppaa sinne tänne ja ensi kesänä sisäseinien uudelleen maalaus niin avot kyllä Hemulin kelpaa! 


Aikataulu oli laskettu tiukkaan, varasin sen mukaan että Hemuli kävelee itse koppiin eikä tarvitse alkaa lastaukselle varaamaan extra aikaa ja että tiet ovat jo aurattu eilisen lumimyrskyn jäljiltä. Ja mites kävikään, kaikki meni kuten unelma, startattiin tasan 9.15 pihasta ja sitten oltiin 30min etuajassa klinikalla... ja edellinen asiakas myöhässä joten sitten odoteltiin! :D


Käveltiin ympäri varikkoa, autettiin miestä kopin siivoamisessa, ihmeteltiin junaa ja huudeltiin kaukana tarhaaville ravureille :) Onneksi ei ollut kylmä! Oma vuoro koitti vihdoin ja alettiin niillä Suomenhevosten kasvuhäiriötutkimuksen röntgen kuvien otolla, kuvia otettiin 10 kappaletta.


Huumattu Hemuli olikin helppo kuvaus asiakas, vuohisia kuvatessa jouduttiin ottamaan muutama extra kuva kun ei kuvakulma oikein sattunut kohdilleen. Muuten selvittiin yksillä kuvilla, löydettiin myös mutapaakkuja jostain karvan seasta kun loistivat hieman polvia kuvatessa :D Tässä yksi kuva, kinner etuviistosta kuvattuna.



Kuvista ei löytynyt mitään pahaa sanomista (jee!), toisen kintereen etupinta on hieman tiimalasimainen eli se saattaa ajan kuluessa muodostaa sinne luupiikin tai ei, joka saattaa alkaa vaivaamaan tai sitten ei. Mutta nyt jalkojen osalta kaikki kunnossa!



Raspattiin vielä Hemulin hampaat kun ratsastuksessa on ollut vasempaan suuntaan hieman asettumis ongelmia. Sieltähän löytyi sitten piikit joka puolelta, sudenhampaita ei onneksi bongattu :) Seuraavaksi sitten kesäkuussa uusiksi hampaiden raspaukseen, tai aiemmin jos ongelmia ilmenee.

Klinikan jälkeen suunta olikin sitten uutta tallia kohti! Matka sujui leippoisasti ja uudelle tallille päästyä oli Hemuli niin lunkkia tyyppiä :) Purettiin se sisällä ja sen jälkeen pääsi tarhaan ihmettelemään uusia maisemia ja tarhanaapureita :)




Roudasin illalla loput Hemulin tavarat tallille, niitä olikin sitten yksi trailerillinen! Totesin siinä että laitampa nuo vanhat sadeloimet nyt uusien alta sitten myyntiin, tulinhan tallille taas uusi sadeloimi kyydissä... :)

lauantai 3. tammikuuta 2015

Arkirutiineja

Heissan!

Täällä ei ole tapahtunut mitään ihmeellisempää, arki rullaa itsekseen omistajan flunssasta huolimatta :) Kamalaa keliä ollut nyt Kouvolassa, vettä puskee ja viime yönä oli kamala tuuli! Hemuli saikin loimen niskaansa ulos ettei ihan mene märkä hevonen tuulessa jumiin. Ohjelmassa tallilla onkin lähinnä ollut hevosen kuivattelua ja temppuilua karsinassa :)


Eilen oltiin Helsingissä kierelemässä hevosvarustekauppoja, totesin ettei Hemuli nyt olisi tarvinnut muuta kuin 145 kokoisia full neck sadeloimia ja niitä ei hyviä osunut silmään. Satuloitakin kyyläilin sillä silmällä, niitä ollaan soviteltu nyt muutamat wintecit ja bates, vielä ei ole sopivaa tosin löytynyt, eli etsintä jatkuu. Alkuviikosta haen taas uuden satsin sovitukseen, siellä olisi kuulemma juuri vihreällä kaarella oleva wintec, joten sormet ristiin että se sopisi :) 

Eilen posti toi uuden 400g full neck ulkotoppaloimen, sen kaverina pyörii takapaksissa 300g full neck ulkotoppa ja 300g sisätoppa. Hemuli pääseekin luopumaan karvoistaan tammikuun lopulla kun muutetaan uudelle tallille, ihan normaaliin karsinatalliin ja aletaan käymään kerta viikkoon maneesilla valmennuksissa. Karvojen on siis lähdettävä, tyyppi hikoaa jo ulkona laukkatreeneissä siihen tahtiin että parempi ilman. 
Katsotaan millainen operaatio klippauksesta tulee, aloitamme totuttelun spanielini vanhalla Moser rex 123 koneella, siihen itse leikkaamiseen saattaa siis hujahtaa tovi jos toinenkin :) Kunnon klipperi olisi hankinnassa, niitä merkkejä ja malleja on vain niin miljoonia erilaisia, joten tutkimus parhaasta ei ole vielä valmis... 

Lupaan tänne taas uusia kuvia kunhan kelit ovat suotuisat sellaisten napsimiseen, vesisade ja tuuli eivät ihan houkuttele raahaamaan kameraa tallille :)